Tuloksellista suunnittelua!Onnistuneet ratkaisut helpottamaan yhteisösi toimintaa.Onnistuneessa projektissa on selkeä alku ja loppu. Toiminta aikajanan eri vaiheissa on parhaimmillaan aikataulussa ja laadukkaasti toteutettua. Ammattitaidolla hoidettu suunnittelu ja toteutus ei aina ole itsestään selvyys, mutta meille se on toiminnan lähtökohta josta ei tingitä. IT -projekteistamme esimerkkejä:
Case Deviaton Finland -työasemapäivitys 2010Deviation Finlandin työasemiin tehtiin kuntotarkistus ja niiden käyttöjärjestelmät sekä ohjelmistot ajanmukaistettiin ja yhtenäistettiin keskenään. Osaan työasemista lisättiin muistia vastaamaan Windows 7:n tarpeita. Toimistolle hankittiin ja asennettiin myös uudempi verkon värilasertulostin. Päivittämisen yhteydessä aikaa vievin kohta oli kaikkien työasemien varmuuskopiointi sekä vain tarvittavan tiedon palauttaminen puhtaaseen työasemaan ja loppujen tiedostojen siirtäminen erilliselle sisäverkon levypalvelimelle. Asennukset ja päivitykset suoritettiin osittain normaalin työajan ulkopuolella ilta-aikaan, jolloin normaalia päivän työrytmiä häirittiin mahdollisimman vähän. Logosuunnittelu -esimerkki myös alla:
|